Jokaisen päivän pitäisi olla tulevaisuuspäivä
Tänään 6. maaliskuuta vietetään Tulevaisuuspäivää. Oikeastaan virallinen tulevaisuuspäivä olisi ollut 1. maaliskuuta, mutta koska tämä päivä sattui sunnuntaille, siirrettiin päivän viettoa muutamalla päivällä eteenpäin, jotta mahdollisimman monessa organisaatioissa voitaisiin viettää tätä teemapäivää. Tulevaisuuden kanssa pitää olla joustava. Tulevaisuuspäivä näkyy eri organisaatioissa muun muassa niin, että teeman ympärillä järjestetään workshoppeja ja luentoja.
On hienoa, että tulevaisuustietoisuutta nostetaan esille Tulevaisuuspäivän avulla, sillä oman näkemykseni mukaan valitettavan monessa organisaatiossa tulevaisuus on aliarvioitu ja unohdettu asia. Näin ei pitäisi olla, sillä pääasiassa organisaatioiden tavoitteena on olla olemassa myös huomenna, ensi kuussa ja seuraavana vuonna - siis tulevaisuudessa.
Jäin erään käymäni aiheeseen liittyvän keskustelun tiimoilta miettimään sitä, että miten tulevaisuus näkyy konkreettisesti organisaatioissa, siis jokaisen työntekijän työssä jokaisena työpäivänä. Havahduin siihen, että usein se ei näy. Organisaatiot kun ovat kiireisiä suorittamaan jokapäiväisiä tehtäviään ja tulevaisuudelle ei ehditä antaa tilaa. Tulevaisuus jätetään usein ylemmän johdon asiaksi. Se liitetään strategiasessioihin - jos edes niihinkään. Pahimmillaan organisaatioissa tulevaisuus näkyy vain visiona siitä, mitä ME ajattelemme tulevaisuudesta ja mitä ME haluamme tehdä tulevaisuudessa. Todellisuudessa tulevaisuusajattelun pitäisi kuitenkin olla kyseenalaistavaa, ja lähtökohtana pitäisi olla maailman, toimialan ja asiakkaiden tarpeiden muutos. Mitä kaikkea siis ympärillämme voisi tapahtua ja miten organisaatiomme voisi ennakoida muutokset etukäteen ja nopeasti muuntautua tapahtuviin muutoksiin? Me futuristit puhumme tässä yhteydessä skenaarioista.
Tulevaisuus tapahtuu joka päivä. Siksi tulevaisuuden tarkastelun pitäisi organisaatioissa olla jokapäiväistä toimintaa organisaation jokaisella tasolla. Vain pysymällä valppaina muutokselle ja valjastamalla koko organisaation resurssit omien tehtäviensä ohella myös havaitsemaan ja raportoimaan muutoksia tulevaisuudessa, organisaatio pystyy paremmin valmistautumaan tulevaisuuteen. Aikaisemmassa kirjoituksessani heikoista signaaleista annoin yhden esimerkin siitä, miten tulevaisuus oli huomioitu Finrpossa organisaation joka tasolla ja joka päivä.
Annankin lukijoilleni oman Tulevaisuuspäivätehtävän: Mieti, miten sinun organisaatiossasi tulevaisuus voisi näkyä päivittäin ja jokaisen työntekijän arjessa?
Tämä juttu on julkaistu ensin Bonfiren sivuilla